Esittelen tällä sivustolla Kielipalvelujani sekä niihin liittyviä ajatuksia. Tässä palveluistani lyhyesti. Olen kielikonsultti ja englannin opettaja (ohjaaja, avustaja, lehtori, asiantuntija; nimityksellä ei ole väliä) ja perustin oman yrityksen 1.8.2007. Halusin jotain uutta elämääni, joten päätin tarjota palvelujani laajemmalle asiakaskunnalle kuin aikaisemmin. Olen työskennellyt englannin lehtorina Joensuun yliopistossa 2005-2007 ja tällä hetkellä opetan kurssejani päätoimisena tuntiopettajana (ks. Curriculum Vitae). Opetan lisäksi liike-elämän englantia paikallisissa yrityksissä Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun kautta.
Teen englannin- ja suomenkielisten tekstien kieliasun tarkastuksia ja oikolukua, joista minulla on jo vuosien kokemus. Olen tarkastanut lähinnä tieteellisiä tekstejä kasvatustieteen, fysiikan ja tietojenkäsittelytieteen alalta, mutta myös mainostekstejä ja kaunokirjallisuutta. Teen lisäksi pienimuotoisia käännöstöitä suomesta englantiin ja englannista suomeen, mutta en käännä virallisia asiakirjoja. Olen kääntänyt mainoksia, ohjekirjoja, palvelukuvauksia, yksityisten henkilöiden tarinoita ja tekstejä - ja tietysti omia tekstejäni.
Olen pätevä englannin ja ruotsin opettaja, ja olen työskennellyt perusasteella, lukiossa, ammattioppilaitoksessa ja yliopistossa sekä antanut ammatillista kielitaitoa harjoittavia tunteja, avustanut ylioppilaskirjoituksiin valmistautumisessa sekä toiminut keskustelutaitojen yksityisopettajana. Suunnittelen ja toteutan englannin suullisen ja kirjallisen taidon opetusta aikuisopiskelijoille miltei alkeistasolta asiantuntijatasoon Joensuun alueella ja verkossa.
Joustavuus ja uudet aluevaltaukset ovat mieleeni, joten ota yhteyttä, jos haluat lisätietoja tai tarjouksen!